Kekkonen, Tanner ja Lasse Lehtinen
Olin katsomossa perjantai-iltana, kun Lasse Lehtisen ja Uljas Pulkkiksen kansanooppera Kekkosesta sai kantaesityksensä Ilmajoella.
Esitys oli sujuva, libretto kulki, musiikki ainakin minun korviini kuulosti komealta. Yleisö tuntui olevan melko tyytyväinen kokemaansa.
Jo etukäteen herätti mielenkiintoa, millaisen tulkinnan tekijät tunnetun sosiaalidemokraatin johdolla esittävät Kekkosesta.
Tulkinta ei suuresti yllättänyt. Väinö Tanner oli nostettu Kekkosen tärkeimmäksi vastavoimaksi ja Kekkosen tunnetut heikkoudet saivat suuren osan. Monet ovatkin ehtineet nimetä oopperan pikemminkin Tanner-oopperaksi kuin Kekkos-oopperaksi.
Lasse Lehtinen on jo pitkään puhunut Tannerin kunnianpalautuksen puolesta. Eikä siinä mitään. Kyllä Tanner ansaitsee paikkansa Suomen historiassa.
Varmaan monien niskakarvat nousivat pystyyn, kun Kekkonen häärää näyttämöllä Koskenkorva-pullon kanssa ja antautuu intiimiin suhteeseen Hertta Kuusisen kanssa samaan aikaan kun maailman johtajat saapuvat Helsingin Etykiin.
Lehtinen halusi riisua Kekkosen glorian Etykin isäntänä ja esittää hänet Kremlin sylikoirana En jaksanut suuresti närkästyä Kekkosen pilkkaamisesta. Onhan Urkkia pahemminkin pilkattu.
Enkä oikein jaksa uskoa, että Kekkos-oopperasta mitään suurta kulttuuritaistelua syntyy, kuten eräät ovat ounastelleet. Onhan oopperan nimessä ainakin suuri tunnustus: Kekkonen – ooppera suurmiehestä.
Ooppera vaatii jännitteitä ja draamaa ja tekstin pitää olla ankaran pelkistetty. Näyttämöllä ei toimi hyvin, jos tulkinta olisi tasapainoinen, siisti ja vailla särmää.
Tässäkin tapauksessa kyse on taideteoksesta, ei mistään historiallisesta totuudesta.
Lehtinen on pysynyt kuitenkin kohtuuden rajoissa. Väinö Tannerin roolin korostaminen on Lehtisen pitkäaikainen projekti ja se sopii luontevasti oikeistodemarille.
Kekkosen ansiot ja heikkoudet taas tunnetaan niin hyvin, ettei Lehtinen eikä yksi ooppera niitä muuksi muuta.
Oopperan loppu on koskettava ja Jyrki Anttila Kekkosena tekee vahvan roolin. Vanheneva Kekkonen ei haluaisi päästää vallan kahvasta ja laulaa: ”En ole valmis, työni on kesken. Yksin nyt raadan!”
Vallasta on usein vaikea luopua, mutta kukaan ei ole korvaamaton. Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia vallan miehiä.
Kirjoitus on julkaistu uusisuomi.fi-sivustolla 8. kesäkuuta 2013 ja Ilkassa 9. kesäkuuta 2013