Jäätteenmäki: Suomelle 2,6 miljoonaa Euroopan globalisaatiorahastosta
Tiedote 10.12.2015
Julkaisuvapaa heti
Jäätteenmäki: Suomelle 2,6 miljoonaa Euroopan globalisaatiorahastosta
Euroopan parlamentin budjettivaliokunta äänesti tänään 2,6 miljoonan euron tuen myöntämisestä Suomelle Euroopan globalisaatiorahastosta.
– Erityisen tyytyväinen olen, että tukea kohdistetaan nyt Pohjois-Pohjanmaalle ja Oulun seudulle, jota ohjelmistoalan irtisanomiset ovat koetelleet rajusti. ICT-ala on ollut Oulun alueen veturiala, Euroopan parlamentin varapuhemies ja budjettivaliokunnassa asiasta vastaava Anneli Jäätteenmäki (kesk.) sanoo.
Suomen hakemuksen piirissä on yhteensä 1603 ohjelmistoalalta vuoden 2014 heinäkuun ja tämän vuoden huhtikuun välillä irtisanottua työntekijää. Suurin osa tuesta kohdistuu Uudellemaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Irtisanomisia tehneitä yrityksiä on yhteensä 69. Irtisanottujen määriltään suurimpia yhtiöitä ovat Microsoft, Rovio ja Tieto Finland Oy.
– On selvää, että globalisaatiorahastosta saatavilla tuilla ei ratkaista maailmanlaajuisesta rakennemuutoksesta johtuvia ongelmia Suomen ICT-alalla. On kuitenkin hyvä, että EU:n nettomaksajamaana Suomi on aktivoitunut tukien hakijana, Jäätteenmäki sanoo.
Suomi on saanut globalisaatiorahastosta tukea aiemminkin muun muassa teleyhtiö Broadcomin ja STX telakkayhtiön irtisanomisten jälkeen.
Euroopan unionin globalisaatiorahasto perustettiin vuonna 2007. Rahastosta myönnetään tukea globalisaation ja maailmankaupan rakennemuutosten vuoksi työttömäksi jääneiden työllistämistoimiin.
Asiaa käsitellään vielä ensi viikolla Euroopan parlamentin täysistunnossa.
Lisätietoja:
Anneli Jäätteenmäki
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu