ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Vilnan huippukokouksen edellä EU:n itäisen kumppanuuden politiikan nykytila saattaa herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Varmaa on vain se, että jokainen kumppanimaa joutuu itse määrittämään kunnianhimonsa tason. Kumppanimaiden intressit EU-kumppanuuden suhteen eivät ole yhteneväiset vaan vahvasti eriytyneet, mikä on ymmärrettävää. Jokaisella maalla on oma historiansa, kulttuurinsa sekä maantieteelliset ja poliittiset realiteettinsa.

– Armenia on päättänyt liittymisestä Venäjän johtamaan tulliliittoon. Tämä johtaa väistämättä siihen, että EU ei voi solmia assosiaatiosopimusta Armenian kanssa niin kuin se on nyt neuvoteltu.

– Azerbaidzhan tavoittelee strategista kumppanuutta EU:n kanssa.

– Ukraina, Moldova ja Georgia toivovat pitkälle menevää integraatiota EU:n kanssa. EU:n ja Ukrainan välinen assosiaatiosopimus allekirjoitetaan Vilnassa, mikäli Ukrainalle asetetut reunaehdot täyttyvät.

– Valko-Venäjä osallistuu yhteistyöhön vain valikoivasti.

EU:n pitää kohdella jokaista kumppanimaata omana tapauksenaan, mutta EU:n standardit eivät voi vaihdella eri maiden kohdalla. Kohtelun pitää olla tasapuolista ja EU:n on vältettävä kaksinaismoralismia. Tämä koskettaa myös Euroopan parlamenttia.

Itäinen kumppanuus ei ole prosessi prosessin itsensä tähden. EU:n ja sen kumppanimaiden on osattava yhdessä asettaa tavoitteet, joihin sitoudutaan. Sitoutumisen pitää olla molemminpuolista. Sitoutumisesta palkitaan. Sitoumusten laiminlyömisestä ei.

Venäjä jatkaa vahvana toimijana ja Euraasian tulliliitto on joillekin itäisille kumppanimaille luonteva vaihtoehto. Tätäkin vaihtoehtoa pitää EU:n kunnioittaa, mikäli kumppanimaa siihen päätyy. Yhteistyö Venäjän kanssa ei sulje pois yhteistyötä EU:n kanssa.

Peräänkuulutan EU:lle johdonmukaistaja Venäjä-politiikkaa. Politiikkaa, jossa ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaattet ovat esillä.

Puheeni parlamentin täysistunnossa, EU:n naapuruuspolitiikka koskettavassa keskustelussa 22.10.2013.