ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Avoimuuden edistäminen EU:n päätöksenteossa on ollut yksi Suomen päätavoitteista koko EU-jäsenyytemme ajan. Suomi on ollut aktiivinen avoimuutta ja hyvää hallintoa koskevissa asioissa. Suomen ja muiden Pohjoismaiden ansiosta EU:n avoimuus on edennyt pienin askelin vuosien mittaan. Avoimuus on paras keino edistää demokratiaa ja kansalaisvaikuttamista.

Runsaat kaksi vuotta sitten voimaan tulleen Lissabonin sopimuksen seurauksena avoimuudesta tuli oikeudellisesti sitova kansalaisten perusoikeus. Päätökset pitää tehdä avoimesti ja lähellä kansalaisia. Kansalaisten oikeus tutustua asiakirjoihin voidaan evätä vain tiukasti rajatuissa poikkeustapauksissa.

EU:n viimeaikaiset toimet talouskriisin ratkaisemiseksi ovat kuitenkin vaarantamassa Lissabonin sopimuksen vaatimukset avoimesta, läpinäkyvästä ja riippumattomasta eurooppalaisesta hallinnosta.

Euroopan vakausmekanismin (EVM) koko on kasvatettu jo 700 miljardiin euroon. Suomen takaus- ja lainasitoumukset ovat kasvamassa 51,6 miljardiin euroon. Näiden rahojen käyttöä ei valvota hyvän hallinnon vaatimusten mukaisesti.

Unionin asiakirjojen julkisuus perustuu vuonna 2001 voimaan tulleeseen EU:n avoimuusasetukseen, jota ollaan parhaillaan uudistamassa. Joulukuussa Euroopan parlamentti hyväksyi avoimuusasetusta koskevan mietinnön, jossa korostetaan myös rahoituksen avoimuuden tärkeyttä. Unionin budjettiin liittyvien asiakirjojen pitää olla julkisia ja kansalaisten saatavilla.

Esimerkiksi EU:n antaman kehitysavun perillemenosta ja tuloksista on vaikea saada tietoa. Tiedonsaantia parantaisi sähköinen tietokanta, jonka avulla kansalaiset voisivat seurata reaaliaikaisesti kehitysavun käyttöä. Avoimuus lisäisi kehitysyhteistyöhankkeiden yleistä hyväksyntää.

EU:n avoimuuden ongelmat eivät rajoitu pelkästään kriisirahastoihin, varojen käyttöön ja hallintoon. Salaisuuden verho ulottuu myös päätöksentekoon.

EU:n toimielimiä juridisissa kysymyksissä avustavien oikeudellisten yksiköiden lausunnot eivät ole julkisia – toisin kuin EU-tuomioistuin on vaatinut. Tuomioistuin on perustellut vaatimustaan sillä, että avoimuus parantaa EU:n toimielinten legitimiteettiä ja lisää kansalaisten luottamusta.

Euroopan komission antoi jo vuonna 2008 EU:n avoimuusasetuksesta oman esityksensä, jossa se vaati asiakirjojen avoimuuden vähentämistä. Huomattavin heikennys olisi komission 3. artiklaan esittämä muutos, joka rajoittaisi merkittävästi asiakirjan määritelmää. Nykyinen määritelmä kattaa kaikki merkitykselliset asiakirjat; komission esitys rajaisi avoimuuden koskemaan vain rekisteröityjä asiakirjoja.

Lukuisista Euroopan parlamentin pyynnöistä huolimatta komissio ei ole suostunut muuttamaan esitystään Lissabonin sopimuksen mukaiseksi. Komissio ei ole halukas lisäämään avoimuutta, sillä sen mielestä asiakirjapyynnöt häiritsevät liikaa sen työtä.

Avoimuusasetuksessa on tiukat määräajat asiakirjoihin tutustumista koskevien pyyntöjen käsittelylle. Komissio ei ole noudattanut määräaikoja edes Euroopan oikeusasiamiehen kehotusten jälkeen.

Esimerkiksi niin sanotussa Porsche-asiassa, jossa vastakkain olivat komissio ja ympäristöjärjestö, komissio antoi pyydetyt asiakirjat yli 15 kuukautta oikeusasiamiehen pyyntöjen jälkeen. Lissabonin sopimuksen mukaan asiakirjat olisi pitänyt toimittaa kolmen kuukauden kuluessa.

Parlamentin joulukuussa hyväksymä mietintö laajentaisi EU:n asiakirjojen avoimuutta ja toisi selvyyttä nykyisiin sääntöihin. Lisäksi mietinnössä vaaditaan EU-toimielimiä nimeämään tietovaltuutettu, joka vastaa sääntöjen ja hyvien hallintokäytäntöjen noudattamisesta.

Euroopan parlamentti on vastikään aloittanut neuvottelut asiakirjojen avoimuusasetuksesta EU:n puheenjohtajamaan Tanskan kanssa. Neuvotteluista on tulossa vaikeat, sillä komission lisäksi myös erityisesti suuret jäsenmaat ja Etelä-Euroopan maat vastustavat avoimuutta. Suomen on jatkettava tiivistä yhteistyötä muiden avoimuutta kannattavien jäsenmaiden kanssa.

Helsingin Sanomat 15.2.2012