ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Euroopan Parlamentti on käsitellyt Syyrian tilannetta viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana kymmeniä kertoja. Omassa, keskustaliberaalien ryhmässä, Syyrian kansallisen opposition edustajat ovat vierailleet monta kertaa. Viimeksi kuulimme Tawaz Telloa syyskuun alussa.

Kuuleminen oli hämmentävä. Opposition edustaja väitti, ettei maassa ole sisällissotaa. Sunnit ja alaviitit ovat vuosisatoja eläneet yhdessä ja niin nytkin. Kyseessä on liikehdintä presidentti Bashar al-Assadia vastaan. Syyrialla ei opposition edustajan mukaan ole tulevaisuutta, jos al-Assad saa jatkaa presidenttinä.

Yhdysvaltojen jo hautaamiin iskusuunnitelmiin opposition edustaja ei ottanut selkeää kantaa. Näytti siltä, että kansallisen opposition edustajilla oli erilaisia käsityksiä asiasta. Mutta apua EU:lta he toivoivat -ja lisää aseita.

Joka tapauksessa mahdolliset iskut lisäisivät pakolaismäärää entisestään ja avun toimittaminen vaikeutuisi. Kansan kärsimykset lisääntyisivät, koska apu ei menisi perille. On ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa syyrialaisilla on erilaisia mielipiteitä.

EU:lla on ollut vaikeuksia muodostaa yhteistä kantaa Syyrian konfliktiin. Keväällä EU ei jatkanut aikaisemmin asettamaansa aseidenvientikieltoa Syyriaan, vaikka suurin osa jäsenmaista kannatti kiellon jatkamista. Kieltoa ei voitu jatkaa, koska Britannia ja Ranska vastustivat sen jatkamista. Ulkoasioissa neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti.

EU:n ulkopolitiikan korkeaa edustajaa Cathy Ashtonia on syytetty aloitteiden puutteesta. Hän ei ole samoissa pöydissä John Kerryn ja Sergei Lavrovin kanssa.

EU:n edustus kansainvälisessä politiikassa ontuu. Kyse ei suinkaan ole vain Ashtonista, vaan myös rakenteista. EU ei istu YK:n turvaneuvostossa vaan siellä vaikuttavat Ranska ja Britannia, jotka eivät paikoistaan luovu. EU:n ulkopolitiikassa on vaikea muodostaa yhteisiä kantoja akuutteihin kysymyksiin. Ranska ja Britannia haluavat profiloitua Ranskana ja Britanniana – EU:sta on lisäarvoa silloin, kun se asettuu heidän valmiiksi pureksittujen kantojensa taakse.

Ranskan ja Britannian painoarvon vuoksi EU:lla on ollut paljon ymmärrystä Syyrian oppositiota kohtaan. On kuitenkin näyttöä siitä, että myös Syyrian oppositio on tehnyt raakuuksia. Syyrian oppositiota syytetään myös jihadisti- ja al Qaida -yhteyksistä.

Tärkeää on, että EU on asettunut YK-vetoisen prosessin taakse ja tukee vaatimusta Syyrian kemiallisten aseiden takavarikoimisesta ja tuhoamisesta. EU haluaa, että sisällissotaan löydetään poliittinen ratkaisu.

Mediassa on spekuloitu pitkin viikkoa, kuka alun perin vaati Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamista. Rauhantekijän viittaa on sovitettu niin pohjoismaiden, Puolan kuin Venäjän ja Yhdysvaltojenkin päälle. Syyria ei ole ainoa maa, jolla on kemiallisia aseita. Lähi-idässä niitä epäillään olevan ainakin Israelilla ja mahdollisesti Egyptillä. Mutta kuka vaatisi niitä tuhottaviksi?

Rauhantekijöitä ei ole kansainvälisessä politiikassa liikaa. EU:n pitää olla rauhantekijä silloinkin, kun muut eivät ole. Ja pitää muistaa, että puolen valitseminen sopii harvoin rauhantekijälle. EU:n pitää suoristaa rivinsä ja olla rauhan Nobelinsa mittainen myös ulkopolitiikassa.

Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen

Kirjoitus on julkaistu Eurooppalainen Suomi ry:n blogissa 19.9.2013.