EU laajeni ähkyn partaalle
Kroatiasta tulee EU:n uusin jäsenmaa vuonna 2013. Maan EU-jäsenyys on tärkeä virstanpylväs Kroatialle, mutta myös EU:lle, jonka tavoitteena on Länsi-Balkanin maiden täydellinen integroiminen Eurooppaan.
Työtä 1990-luvun sotien runtelemalla Balkanilla riittää. Serbia ja muutamat EU:n jäsenmaat eivät tunnusta Kosovoa. Kreikka jarruttaa Makedonian jäsenyysprosessia omista sisäisistä syistään johtuen. Bosnia-Hertsegovinassa on otettu takapakkia.
Oma lukunsa EU:n laajentumispolitiikassa on tietenkin Turkki. Tuskin kukaan pystyy sanomaan tuleeko Turkista EU:n jäsentä vai ei ja jos tulee, niin millaisella aikataululla.
Avoimia kysymyksiä on useita, mutta jaetun Kyproksen kysymys lienee jäsenyysneuvotteluiden jatkon kannalta kriittisin. Tällä hetkellä neuvottelut Turkin ja EU:n välillä ovat jäissä.
Laajentuminen on ollut eittämättä päällisin puolin onnistunutta. Laajentuminen on ollut EU:lle itseisarvo ja arvovaltakysymys. EU on myös haluttu yhteisö. Vuonna 2004 unioniin liittyi kerralla kymmenen uutta jäsenvaltiota.
Tulevaisuudessa on kuitenkin mietittävä kuinka pitkään ja nopeasti EU voi laajentua vaarantamatta sisäistä eheyttään, joka on vakavasti uhattuna myös sisäsyntyisten syiden, kuten velkakriisin vuoksi.
Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. On parempi edetä harkiten, mutta samaan aikaan on oltava rehellinen kandidaattimaille ja mahdollisille kandidaattimaille.
Mitä esimerkiksi Turkin kanssa pitäisi tehdä? EU haluaa jatkaa neuvotteluja, kun ei muutakaan osaa. Vaihtoehtoja tuntuu olevan vähän. Mutta kuinka pitkään Turkki jaksaa seurata EU:n juupas-eipäs -peliä maan jäsenyyden kustannuksella?
Turkki-kysymyksessä EU on jakautunut, mitä ei ole helppo myöntää. On kapeaa politiikkaa ajaa Turkki-suhteita vain laajentumispolitiikan puitteissa. Paljon voitaisiin tehdä myös irrallaan laajentumispolitiikasta, esimerkiksi ulkopolitiikan saralla.
Laajemmassa Lähi-idässä Turkki on haluttu kumppani, joka on rakentavalla lähestymistavallaan vakauttanut omaa lähialuettaan vaikeasta geopoliittisesta asemasta ja historiasta huolimatta.
Turkki on kulttuurinen esikuva Lähi-idän nuorille. Onko EU yhtä vahva esikuva? Jaksan epäillä. Ehkä voisimme ottaa joissain asioissa mallia Turkista. Se myös tasapainottaisi suhteita.
Laajentumispolitiikan ongelma on se, ettei Turkki näyttäydy tasavertaisena kumppanina vaan valtiona, joka ei oikeastaan koskaan ole “tarpeeksi hyvä”. Asetelmasta olisi hyvä irrottautua.
Komissio julkaisi hiljattain laajentumispakettinsa, jota myös parlamentti käsittelee lähikuukausien aikana.
Laajentumiskomissaari Stefan Fülella on tarve osoittaa, että laajentumispolitiikassa tehdään tuloksia myös hänen komissaarikaudellaan. Kysymys ei kuitenkaan voi olla niin yksinkertainen.
Laajentumista ja sen tarvetta on tarkasteltava kriittisesti. EU on parhaillaan historiansa pahimmassa kriisissä. Tärkeämpää kuin laajentua ähkyn partaalle on ymmärtää, etteivät EU:n jäsenvaltiot voi elää loputtomasti velaksi.
Päättäjien on hyvä kysyä kansalaisilta kuinka moneen ähkyyn unionilla on varaa ennen kuin ne koituvat sille kohtaloksi.
Julkaistu Suomenmaassa 18.11.2011