30
tammi
2012

EU-huipuilla taas totuuden hetki

EU-johtajat kokoontuvat jälleen kerran huippukokoukseen Brysseliin. Jälleen ratkotaan talouskriisiä. Moni puhuu taas ratkaisevasta kokouksesta.

Samaan aikaan Belgia on yleislakon kourissa ja Bryssel lamassa. EU-johtajat saavat maistaa omaa lääkettään, talouskurin nurjaa puolta. Kasvu hiipuu ja työpaikat katoavat. Euroopassa on 23 miljoonaa työtöntä.

Otetaanpa huippukokouksen tuloksia odotellessa vaihteeksi yksi ruohonjuuritason näkökulma.

Kaikkihan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu, sanotaan vuosikymmenten takaisessa laulussa. Katkelma kuvaa hyvin silloista, Suomen jälleenrakentamisen ajan asennetta rahaan, työhön, yrittämiseen ja myös moraaliin.

Tänä päivänä kaikki on toisin. Moni suomalainenkin elää velkarahalla. Monilla on maksuhäiriömerkintöjä ulosottorekisterissä ja moni jonottaa velkaneuvotteluun. Määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.

Talousvaikeuksista on helppo syyttää asianomistajia. Raha ei vain yksinkertaisesti pysy näpeissä, elämähallinta on heikkoa tai luotto tulevaisuuteen ja omaan elämäntilanteeseen on liian ruusuinen, jotta yllätyksistä selvittäisiin kunnialla.

Pankkikielellä ilmaistuna: maksuvarantoa ei juuri ole. Ikävä kyllä monet lapsiperheet, nuoret ja yksinasuvat kärsivät muita enemmän maksuvaikeuksista.

Tosiasia on myös se, että kaikki maksaa tänä päivänä. Ruoka, bensa, sähkö ja pian maksaa myös käteinen raha. Käteisen nostaminen kaupan tiskiltä tulee Suomessa laajamittaisesti mahdolliseksi lähikuukausina.

Luottokunta on kehittänyt markkinoille Osta ja nosta-palvelun. Palvelu on tietysti maksullista, oman rahan nostaminen tililtä maksukortilla olisikin ostamista, ei vain nostamista.

Pitäisikö itkeä vai nauraa Luottokunnan ideanikkareille? Rahan nostaminen kaupan tiskiltä on lähipalvelua parhaimmillaan, kun pankki ja automaatit ovat omalta kylältä jo kadonneet. Itku tulee, kun ajattelen pienituloista nostamassa viimeistä kymppiään tililtään ennen seuraavaa eläkkeen maksupäivää.

Jo yhden euron tai 10 prosentin nostoprovisio on kohtuuton pienistä tuloista. Pahimmassa tapauksessa se voi olla viikon ruoka makaronipusseissa mitattuna.

Sivistyksen mittari on yhden kuulemani tarinan mukaan ABC-huoltoasema. Kun näet sen, on asutustakin lähellä. Syrjäseutujen mittarina voisi sitten kai pitää samaiseen ketjuun kuuluvia S-marketteja ja Saleja.

Ajaako Luottokunnan uudistus ihmiset nyt S-pankin asiakkaiksi? S-tiliomistajana nosto kaupan kassalta on vielä toistaiseksi maksutonta. Jonkun muun pankin asiakkailta nostosta peritään maksu.

Pian on niin, että kaikki maksaa. Hengittäminen on sentään vielä ilmaista. Kaikille ei varmasti riitä se vakuuttelu, että saahan sentään etukorteilla bonusta!