ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

Äänestimme tänään täysistunnossa myönteisen kannan ensimmäiseen eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen. Aloite on ensimmäinen, jolle on onnistuttu keräämään riittävä määrä allekirjoituksia, lähes 1,9 miljoonaa kappaletta. Jotta eurooppalainen kansalaisaloite otetaan käsittelyyn, tarvitaan yhteensä vähintään miljoona allekirjoitusta ainakin seitsemästä eri jäsenmaasta.

Äänestyksessä käsitelty aloite oikeudesta puhtaaseen veteen sai parlamentin enemmistön taakseen. Arvioiden mukaan tällä hetkellä pelkästään EU-alueella yli miljoona ihmistä kärsii puhtaan veden puutteesta sekä kaksi prosenttia väestöstä lisäksi huonosta viemäröinnistä. Maailmanlaajuisesti tilanne on huomattavasti huonompi.

Parhaassa mahdollisessa maailmassa meidän ei tarvitsisi käsitellä asiaa ollenkaan eurooppalaisella tasolla, vaan kukin jäsenmaa hoitaisi vesi- ja jätehuoltonsa kestävällä tavalla itse. Lisäksi maat voisivat antaa osaamistaan sellaisten maiden käyttöön, joissa on ongelmia. Kun näin ei ole, asia on hoidettava yhdessä kuntoon.

Kunnollinen vesihuolto kertoo paljon maan tilasta. Hyvä vesihuolto vaatii pitkäjänteistä toiminnan kehittämistä, varautumista tarvittaviin investointeihin sekä esimerkiksi vedenkulutuksen jatkuvaa tehostamista.

Aloitteen taustalla kysymys ei ole pelkästään oikeudesta veteen, vaan kyseessä on laajempi kysymys yksityisen ja julkisen sektorin suhteesta ja omistusoikeudesta. Pohjimmiltaan keskustellaan luonnonvarojen käytön ja hallinnan legitimiteetistä, oikeutuksesta. Kenen pussiin rahat lopulta päätyvät?

Vedellä tehdään jo nyt hyvin suurta bisnestä. Erään ennusteen mukaan esimerkiksi pelkästään maailman pullotetun veden markkinat tulevat olemaan noin 300 miljardia dollaria vuonna 2020. Voimakas markkinointi on lisännyt pullotetun veden kysyntää, vaikka esimerkiksi Pohjoismaissa vesijohtoveden ja pulloveden välillä ei ole juurikaan laatueroja, ainakaan kraanaveden tappioksi.

Vesihuoltoinfrakstruktuurin ylläpito, korjaus ja uusiminen ei aina saa ansaitsemaansa huomiota. Puhdas vesi ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. EU-instituutioiden tulee neutraaleja vesihuoltoasioissa, jotka kuuluvat jäsenvaltioiden kompetensseihin. Lainsäädännön tulee tarjota mahdollisuus toimintaan sekä julkisille että yksityisille vesihuoltoalan toimijoille.

Vesihuollon järjestämisessä tärkeintä ei mielestäni ole palveluiden omistuspohja, vaan se, että tarjotut palvelut ovat kaikkien saatavilla, ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia ja kustannustehokkaita.

Lainsäädännön tulee mahdollistaa näiden tavoitteiden saavuttaminen, eikä mahdollisuuksia kannata sulkea etukäteen pois. Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus puhtaaseen veteen. Sen pitää olla perustavaa laatua oleva ihmisoikeus.