Tärkeitä tavoitteitani:
EU on meitä varten, rauha tärkeintä
EU:n tärkein tehtävä on turvallisuuden takaaminen Euroopassa. EU:n on keskityttävä talous- ja pakolaiskriisien ratkaisemiseen ja ihmisten arkipäiväisen hyvinvoinnin parantamiseen. Turhaa EU-byrokratiaa ja -sääntelyä on purettava.
Ihmisoikeudet ja tasa-arvo
Ihmisiä on kohdeltava tasa-arvoisesti sukupuoleen, ikään ja asemaan katsomatta. Syrjintää on ehkäistävä niin lainsäädännön kautta kuin käytännön toimin. Euroopan alueita on kehitettävä tasapuolisesti.
Kestävä kehitys
Tuleville sukupolville on jätettävä turvallinen ja hyvinvoiva Eurooppa. Koulutus ja työpaikat ovat Euroopan kasvun perusedellytyksiä. Unionin kilpailukykyä ei saa rakentaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kustannuksella.
EU:n on harjoitettava kestävää ja tolkun ympäristöpolitiikkaa. Ilmastonmuutosta on hillittävä. Energiankäyttöä on kaikin puolin tehostettava ja turhaa energiankulutusta vähennettävä.
Energiantuotannossa on pyrittävä kestävällä tavalla tuotetun bioenergian ja muiden uusiutuvien energianlähteiden käyttöön. Luonnon monimuotoisuus pitää turvata.
On pidettävä huoli, että voimme tulevaisuudessakin syödä puhdasta ja turvallista lähiruokaa. Ruuan tuotantoketjujen pitää olla läpinäkyviä ja alkuperämerkintöjä on otettava käyttöön nykyistä enemmän.
Osallistava ja avoin päätöksenteko
Kansalaisten on pystyttävä vaikuttamaan EU-päätöksentekoon. Heillä on oikeus tietää miten päätökset tehdään ja yhteiset veroeurot käytetään.
Valtaa ei pidä keskittää liiaksi Brysseliin. Päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia.
Reilumpi talous- ja budjettipolitiikka
EU:n on puututtava veropakoiluun. Mikäli verot olisi jäsenmaissa maksettu, valtioiden budjetit olisivat tasapainossa. Veropakoilua ei voida enää katsoa läpi sormien.
EU:n tulee noudattaa budjettikuria omassa budjetissaan, eikä budjettia saa kasvattaa. Budjettia tulee uudistaa läpinäkyvämmäksi ja reilummaksi. Jäsenmaita on kohdeltava tasapuolisesti.
Miten minusta tuli minä?
Minulta on usein kysytty, mikä vaikutti siihen, että kiinnostuin yhteisistä asioista. Vastaus on yksinkertainen: edesmenneen isäni Oiva Jäätteenmäen esimerkki innosti minut toimimaan politiikassa. Isää monet kutsuivat Hirvijoen patriarkaksi. Hän oli pitkäaikainen kunnallismies ja kylän asukkaiden luottamushenkilö. Hän toimi pitkään sekä Lapuan kunnanvaltuustossa että -hallituksessa.
Muistan, miten pikkutyttönä kuljin usein isän mukana kokouksissa ja kuuntelin vakavana miesten puheita, vaikka en paljon ymmärtänytkään. Naisiahan ei silloin politiikassa juuri ollut. Jo lapsena opin, että politiikka on ihmisten arkisten asioiden hoitamista. Yhteiset asiat olivat osa perheemme elämää.
Tämä oli taustana myös sille, että pyrin opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon. Osallistuin opiskelijapolitiikkaankin. Pääsin jopa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen. Valmistuttuani oikeustieteen kandidaatiksi, istuin käräjät Kauhajoella, ja olin valmis varatuomari vuonna 1980, 25-vuotiaana.
Opiskelun loppuvuosina aloin kiinnostua kansainvälisistä asioista ja diplomaatin urasta. Valmistumiseni jälkeen ehdin toimia vuoden verran työmarkkinajuristina Kunnallisessa sopimusvaltuuskunnassa. Sitten pääsin ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssille, jolla koulutettiin diplomaatteja. Kurssin jälkeen minut sijoitettiin avustajaksi UM:n protokollaosastolle. Se työ tuotti pettymyksen, vaikka monia kansainvälisen kanssakäymisen kommervenkkejä ehdinkin oppia.
Työ ulkoministeriössä jäi lyhyeksi, kun minut valittiin Lapuan kaupungin lakimieheksi vuonna 1982. Seuraavana vuonna politiikka imaisi sitten lopullisesti mukaansa, kun sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski kutsui avustajakseen. Tämä oli ratkaiseva käänne. Kuuskosken avustajana toimiminen teki juristista poliitikon. Suuri elämänvalinta oli tehty. Kun minut neljä vuotta myöhemmin 1987 valittiin kansanedustajaksi, olin 32-vuotias.
Toimin oikeusministerinä Ahon hallituksessa vuosina 1994-1995 (Hannele Pokan siirryttyä Lapin läänin maaherraksi). Puolueen puheenjohtajana toimiessani Keskusta voitti vaalit vuonna 2003. Vaalien jälkeen minut nimitettiin pääministeriksi ensimmäisenä naisena Suomessa. Tilanne oli historiallinen, sillä sekä Tasavallan presidenttinä että pääministerinä oli ensimmäistä kertaa nainen.
Vuosina 2004-2019 toimin Euroopan parlamentin jäsenenä. Europarlamentissa toimin Suomen ja suomalaisten puolesta. Parasta työurallani on ollut se, kun on pystynyt auttamaan ihmisiä ja yhteisöjä. Aktiivisuus, yhteistyökyky, verkostot, tahto ja ovat auttaneet minua edistämään tärkeitä arvojani maailmalla.
