22
joulu
2017

Yhteistyöllä Suomi pärjää

Suomi viettää sadatta itsenäistä joulua. Joulurauha laskeutuu koteihin kautta koko Suomen. Saamme olla terveen ylpeitä omasta maastamme.

Itsenäisyyden aikana Suomi on kohonnut maailman hyvinvointivaltioiden joukkoon. Se on vaatinut paljon työtä.

Suomi on ollut avoin kansainvälisille virtauksille. Taiteilijat lähtivät Ranskaan, Saksaan ja Italiaan. Yliopisto-oppia haettiin Saksasta. Vaikutteita on saatu kautta historiamme sekä idästä että lännestä.

Saksalaisen Martti Lutherin uskonpuhdistus levisi kaukaiseen Suomeenkin 500 vuotta sitten ja vaikutti syvällisesti suomalaisten uskoon ja yhteiskuntaan.

Kansallisuusaate levisi Euroopasta. Olisiko Suomi edes itsenäinen, jolleivat Snellman ja monet muut olisivat tutustuneet 1800-luvulla levinneeseen ja vaikuttaneeseen aatteeseen?

Ei kansallisuusaatetta Suomessa keksitty. Se on tuontitavaraa.

Kansojen välinen yhteistyö luo hyvinvointia. Se on luonut sitä aina ja myös tänä päivänä, EU-aikana. Tavat ja aatteet vain hieman muuttuvat.

Britannia on päättänyt jättää EU:n. Se katsoo pärjäävänsä paremmin EU:n ulkopuolella. Yhteistyötä sekin haluaa tehdä.

Britit tietävät, että he tarvitsevat eurooppalaisia ja eurooppalaista yhteistyötä.

Parhaillaan käytävissä eroneuvotteluissa heillä on paljon pelissä.

Viime viikon EU-huippukokouksessa vahvistettiin, että neuvotteluissa on edetty.

EU-maiden kansalaisten oikeudet Britanniassa turvataan, Irlannin ja Britannian välille ei pystytetä rajaa ja britit hoitavat maksusitoumuksensa EU:lle asianmukaisesti.

EU-maiden johtajat päättivät siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jossa osapuolet etsivät yhteisen ratkaisun tulevaan yhteistyösopimukseen.

Maantiede ei muutu Brexitin myötä. Iso-Britannia on edelleen vain 30 kilometrin päässä muusta Euroopasta. Tarvitsemme toisiamme jatkossakin.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 22.12.2017