13
heinä
2012

Vaatimukset tulevaan maatalouspolitiikkaan

Suomen erityisolosuhteet on otettava huomioon, kun päätetään EU:n vuoden 2013 jälkeisestä maatalouspolitiikasta. Komission esitys on parhaillaan muokattavana parlamentissa.

Me suomalaiset arvostamme ja haluamme syödä kotimaista ruokaa. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että sitä kauppojen hyllyiltä löytyy.

Suomen ankarat luonnonolot ja lyhyt kasvukausi asettavat maanviljelyllemme haasteita. Esimerkiksi viljasatomme ovat puolet pienempiä kuin Keski-Euroopassa.

Olen tehnyt muun muassa seuraavat tarkistukset komission esitykseen: 
– nuoria viljelijöitä on tuettava
– ympäristömääräysten on oltava luonnonolosuhteisiimme sopivia
– viljelijöitä on kannustettava mukaan ympäristöohjelmiin
– sianliha, siipikarjan liha ja kananmunat on lisättävä tuotantoon sidottujen tukien listalle
– viljelijätukien maksatuksia on parannettava
– sokerintuotantoa on voitava jatkaa Suomessa.

Tämän lisäksi ajan sitä, että lähi- ja luomuruoantuotantoa tuetaan ja tukiin liittyvää byrokratiaa vähennetään.

Koko elintarvikeketju työllistää noin 15 prosenttia suomalaisista työntekijöistä. Näistä työpaikoista tulee pitää kiinni, jotta voimme syödä puhdasta ja terveellistä kotimaista ruokaa tulevaisuudessakin.