19
joulu
2014

Ulkopolitiikasta Stubbin keppihevonen

Viime päivinä on käyty erikoista ulkopoliittista keskustelua. Pääministeri, jonka pitäisi olla suurissa asioissa kansakuntaa kokoava voima, on ryhtynyt haastamaan riitaa ja jakamaan kansaa kahtia.

Suomessa puolueiden kesken on yleensä vallinnut konsensus ulkopolitiikan linjasta. Presidentti Sauli Niinistö on tätä linjaa ansiokkaasti vaalinut. Nyt Stubb on ottanut keppihevosekseen ulkopolitiikan. Haluaako Stubb konsensuksen Suomesta riitelyn Suomeen?

Kovin johdonmukainenkaan pääministeri ei ole. Kun hän ensin arvostelee yleistä konsensuspolitiikkaa, hän heti perään leimaa ne, jotka varovaisesti keskustelevat ja vähänkin uskaltavat olla eri mieltä hänen kanssaan ulkopolitiikan yksityiskohdista.

Mistä on kysymys? Kyse on siitä, että kokoomuksen johto on säikähtänyt galluplukuja. Pääministeri turvautuu vaikeassa tilanteessa siihen minkä kokee parhaiten osaavansa, ulkopoliittiseen retoriikkaan.

Minulle on kerrottu, että kokoomuksen johto päätti itsenäisyyspäivän alla taktiikkaseminaarissaan aloittaa eduskuntavaaleihin saakka kestävän kampanjan, jolla yritetään horjuttaa keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän uskottavuutta, erityisesti ulkopolitiikassa.

Kokoomus yrittää syöttää suomalaisille mielikuvaa itsestään modernina eurooppalaisena puolueena, kun taas keskusta yritetään leimata väkisin vanhakantaiseksi taantumuksen puolueeksi. Stubbin leimakirveen alle kelpaavat Väyrynen, Kääriäinen ja Lehtomäki.

Ei tule onnistumaan, herra pääministeri! Tämä on niin läpinäkyvää poliittista teatteria, ettei siihen usko edes kokoomuksen oma väki.

Kokoomusjohto yrittää peitellä epäonnistuneen hallituspolitiikan rähjäämällä ulkopolitiikasta. Venäjällä ja suomettuneisuudella pelottelu ovat vanhakantaista taktiikkaa, joka tehoaa suomalaisiin huonosti.

Venäjän kanssa pitää osata toimia viisaasti. EU:n jo vuosia jatkunut vastakkainasettelu ei ole ollut viisasta – se on johtanut rauhan järkkymiseen Euroopassa.

Suomi on sitoutunut EU:n jäsenenä Venäjä-pakotteisiin. Se ei tarkoita sitä, ettei pakotteista voisi keskustella, jopa kriittisesti. Pakotteiden asettaminen oli alun alkaenkin vaikea asia monille jäsenmaille.

Pakotteet ovat vaikuttaneet kielteisesti suomalaisiin tuottajiin ja elintarviketeollisuuteen, suomalaisiin työpaikkoihin. Suomalainen tuottaja maksaa EU:n pakotepolitiikan ja tähän on hallitus sitoutunut.

Komissio lupaa suomalaisille maidontuottajille 10 miljoonan euron tukipaketin. Summa on naurettavan pieni ja vastaa vain kuukauden tulomenetystä. Sen sijaan pakotepolitiikalle ei näy loppua. Kuinka suuri tuottajien pakotelaskusta tulee?

Komissio on luvannut, että Suomen hallitus saa myöntää tukea tuottajille Venäjän vastapakotteiden vuoksi. Mikä on hallituksen linja nyt? Korvaako hallitus tulomenetykset?

Suomalaiset kaipaavat ratkaisuja, ei pelottelua. Todellisuudesta vieraantunut ja työkykynsä menettänyt hallitus ei ratkaisuja tarjoa.

Anneli Jäätteenmäki

Euroopan parlamentin jäsen

Julkaistu Suomenmaasssa 19.12.2014.