6
kesä
2016

Tiedote: Seinäjoki Areenalla keskustellaan ruuan tulevaisuudesta

Ruuan tulevaisuutta pohditaan Seinäjoki Areenalla ensi perjantaina Euroopan parlamentin varapuhemiehen Anneli Jäätteenmäen järjestämässä Ruokainnovaatiolla menestykseen -keskustelutilaisuudessa.

– Ekologisuus on tulevaisuuden ruokatrendi. Tuotteiden ympäristöystävällisyys on kuluttajille yhä tärkeämpää. Kehitys kannustaa ruuantuottajia miettimään uusia tapoja perinteisten rinnalle, sanoo Anneli Jäätteenmäki.

Hänen mukaansa yksi suurista kysymyksistä on proteiinitarpeen tyydyttäminen.

– Nyhtökaura on uusi ja tarpeellinen innovaatio ja saattaa olla yksi vastaus tulevaisuuden kysyntään, Jäätteenmäki kehuu.

Suureen huomion osakseen saanut nyhtökaura koostuu kasviproteiineista: kaurasta, härkäpavusta ja keltaherneestä.

Nyhtökauran keksijää ja kehittäjää Reetta Kivelää kuullaan perjantain tilaisuudessa. Hän kertoo nyhtökauran tarinan tähän asti ja näkemyksensä tuotteen tulevaisuudesta. Kivelä on luvannut myös maistattaa nyhtökauraa osallistujille.

Tulevaisuudentutkija Olli Hietanen puhuu otsikolla: ”Seuraavat 20 vuotta muuttavat ruuantuotannon maailmaa enemmän kuin edelliset 200 vuotta.” Hietanen toimii Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtajana.

Euroopan parlamentin jäsen ja varapuhemies Anneli Jäätteenmäki tuo tilaisuuteen ajankohtaisen tervehdyksen Euroopan unionin elintarvikealan kuulumisista sekä toimii tilaisuuden järjestäjänä ja puheenjohtajana. Hän toimii parlamentin ympäristö, kansanterveys ja elintarviketurvallisuus valiokunnassa. Jäätteenmäki on tehnyt työtä erityisesti ruokaturvallisuuden ja elintarvikkeiden alkuperämerkintöjen parissa.

Lisätietoja:

Anneli Jäätteenmäki
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu

Anneli Jäätteenmäki
Anneli Jäätteenmäki
Reetta Kivelä
Reetta Kivelä
Olli Hietanen
Olli Hietanen