29
touko
2015

Suomen kevät toivoa täynnä

Suomen kevät on taas toivoa täynnä. Suomi saa uuden hallituksen, joka herättää  uudenlaista toivoa, vaikka onkin kovan paikan edessä. Se joutuu tekemään kovia päätöksiä, jotka kirpaisevat kaikkia suomalaisia. Tavoitteena on kuitenkin nykyistä elinvoimaisempi, entistä tehokkaampi Suomi.

Juha Sipilän tapa johtaa hallitusneuvotteluja on ollut vakuuttava. Hän on tiennyt  mitä on tekemässä. Hän on edennyt johdonmukaisesti, mutta ilman hätiköintiä ja suuria eleitä päämäärää kohti.

Hallitustaipaleella tulee varmasti hankalia paikkoja. Muuttuviin olosuhteisiin pitää reagoida entistä nopeammin. Kansalaiset odottavat tekemisen meininkiä. Ilmassa onkin myönteisiä muutoksen merkkejä.

Jahkailun aika on ohi. Ihmiset ymmärtävät, että kipeät päätökset on tehtävä. Nyt odotetaan, että asiat alkavat edetä ripeästi ja toisella tapaa kuin ennen.

Monen vuoden talouskurimuksen jälkeen vaatii kärsivällisyyttä odottaa parempia aikoja. Leikkaukset satuttavat, mutta tuskankin kestää, kun tietää, että tilanne paranee tulevaisuudessa.

Kun hallitus aloittelee työtään, koululaiset ja opiskelijat lopettelevat lukuvuottaan. Uudet ylioppilaat saavat valkolakkinsa lauantaina.

Nykypäivän koululainen ja opiskelija ovat hengähdystaukonsa ansainneet. Heihin kohdistuu suuria odotuksia, joiden lunastamiseen koulutuksen pitäisi vastata mahdollisimman hyvin. Haasteita riittää joka sormelle.

Ajan riento on niin kiivas, että kukaan ei voi tietää, millaiseen maailmaan nyt ensimmäisen luokkansa lopettava koululainen aikanaan valmistuu.

Joitakin vuosia sitten oli täysin käsittämätöntä, että koko maailman tieto on muutaman hipaisun päässä. Tätä ei älypuhelintaan hipelöivä ehkä tule ajatelleeksi. Jos tiedonhankinnan perusvalmiudet ovat kunnossa, kaikki maailman nippelitieto on aina taskussa.

Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme yht’äkkiä jotenkin viisaampia ja valistuneempia. Päinvastoin, se voi tarkoittaa sitä, että jokainen käpertyy omaan pieneen koloonsa. Yksikseenkin on niin helppo hankkia paljon informaatiota mistä tahansa kiinnostavasta asiasta.

Naapurin pieni vesseli saattaa tietää kaiken tietämisen arvoisen metsäluteista, mutta kengännauhojen solmiminen ei vieläkään onnistu.

Suomen uuden hallituksen olisi metsäludetiedon lisäksi saatava kengännauhatkin solmuun. Hallituksen työn onnistuminen riippuu luonnollisesti monesta seikasta, mutta suurten linjojen on oltava kunnossa, ennen kuin pieniin asioihin voi paneutua.

Yksittäisellä asiakokonaisuudella briljeeraaminen ei riitä. On tunnistettava syy- ja seuraussuhteet ja hallittava kokonaisuudet.

Koululaisten, opiskelijoiden ja hallituksen kaiken työn onnistumisen pohjalla on  motivaatio. Jos intoa riittää, osaaminen karttuu matkan varrella, eikä tunteja lasketa.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei ihminen eikä hallitus. Toivotan kaikille oikein hyvää kesän alkua ja intohimoista suhtautumista työhön!

Anneli Jäätteenmäki
europarlamentaarikko

Julkaistu Suomenmaassa 29.5.2015