10
kesä
2016

Ruuan tulevaisuus esillä Seinäjoella

110-vuotias kansanliike kokoontuu tänä viikonloppuna Seinäjoella. Keskustan puoluekokous näkyy ja kuuluu kaupungissa. Mielenkiintoisia tilaisuuksia on luvassa aamusta iltaan.

Keskustan puoluekokouksessa maalataan toiminnan suuntaviivat ja valitaan henkilöt puolueen johtopaikoille. Pääministeripuolueen kokoontuminen on lisäksi laajemmankin yhteiskunnallisen keskustelun tärkeä foorumi.

Olen iloinen, että puoluekokous järjestetään Etelä-Pohjanmaalla, omilla kotikonnuillani. Tänä viikonloppuna haluan keskustella kanssanne ruuan tulevaisuudesta ja mielestäni Seinäjoki on siihen mitä parhain paikka.

Etelä-Pohjanmaa on ruokamaakunta. Meillä tuotetaan 13 prosenttia Suomen ruuasta, vaikka alueella asuu vain neljä prosenttia koko maan väestöstä. Etelä-Pohjanmaalla löytyy vahvaa elintarvikealan osaamista tuottajista isoihin elintarviketeollisuuden toimijoihin.

Tänään perjantaina järjestän puoluekokouksen oheisohjelmaan kuuluvan Ruokainnovaatioilla menestykseen -keskustelutilaisuuden.

Ekologisuus on tulevaisuuden ruokatrendi. Kuluttajat haluavat ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita. Tämä kehitys kannustaa ruuantuottajia miettimään uusia keinoja perinteisten rinnalle.

Proteiinitarpeen tyydyttämisen vastaukseksi on ehdotettu niin keinolihaa kuin heinäsirkkojen syöntiä. Potentiaalia löytyy kuitenkin meille suomalaisille ennestään tutuista raaka-aineista.

Yksi suureen suosioon noussut ruokainnovaatio on suomalainen nyhtökaura. Nyhtökaura vastaa proteiinitarpeeseen kauran, keltaherneen ja härkäpavun yhdistelmällä.

Tarvitsemme lisää nyhtökauran kaltaisia tuotteita. Puhtaan ja turvallisen ruuan Suomella on kaikki edellytykset kulkea ruuan tulevaisuuden tekijänä kansainvälisessä eturintamassa ja kokeilujen laboratoriomaana.

Nyhtökauran kehittäjä ja keksijä Reetta Kivelä on lupautunut puhumaan tänään järjestettävässä tilaisuudessani. Kivelän esittämää nyhtökauran tarinan ja tulevaisuudennäkymät saapuu visioillaan maustamaan tulevaisuudentutkija Olli Hietanen.

Odotan viikonlopulta monia mukavia tapaamisia ja mielenkiitoisia keskusteluja. Nähdään Seinäjoella!

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin varapuhemies

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 10.6.2016