31
joulu
2016

Reilumpi Eurooppa on yhteinen etu

Vuoden ollessa lopuillaan on rauhoittumisen ja yhteenvedon aika. Euroopan vuosi on ollut täynnä myllerrystä.

Taloudellisesti heikkoina ja tunnelmaltaan sekavina aikoina moni toivoo vahvaa johtajuutta. Euroopan unionilta sellaista on turha odottaa.

EU:n perustava ajatus on pitää sodan kauhut mahdollisimman kaukana Euroopasta sitomalla jäsenmaat yhteen talouden ja hallinnon keinoin. EU-järjestelmä on luotu hajautetuksi.  Lakiehdotuksien aloiteoikeus on Euroopan komissiolla. Parlamentti ja jäsenmaista koostuva neuvosto ovat tasavertaisia lainsäätäjiä. Yksikään ei voi toimia ilman muuta kahta.

EU:sta keskustellessa kääntyy puhe usein jäsenmaiden itsemäärämisoikeuteen, mutta jäsenmaiden asema ei tosiasiassa ole EU:n syytä tai ansiota.

Suuret maat ovat suuria riippumatta rajat ylittävästä hallintojärjestelmästä, johon ne ovat sitoutuneet. Pienempien maiden on haettava suuria enemmän yhteistyökumppaneita ja oltava koko ajan valppaana hyödyntämään pienetkin eteen tulevat mahdollisuudet.

Eurooppalainen demokratia ei kaipaa yksittäisiä sankareita tai yhtä totuutta. Aina kun sellaisia on historian saatossa ilmaantunut, jotain on mennyt pahasti pieleen jo paljon aiemmin.

Ääriliikkeillä on lumonsa. Niitä eivät ruoki taloudellinen hyvinvointi ja oikeudenmukainen tulonjako, vaan lama ja kurjuus. Työllään toimeentuleva ihminen voi rakentaa valoisaa tulevaisuuttaan. Hän hankkii ehkä perheen ja osallistuu yhteiskunnan toimintaan monin eri tavoin.

EU:n rikkain maa on Saksa. Sen talous on kehittynyt vuosia muuta unionia paremmin. Tästä huolimatta Saksa on edelleen jakaantunut. Rautaesirippu kaadettiin neljännesvuosisata sitten, mutta sen perustukset ovat edelleen näkyvissä. Vilkaisu EU:n työttömyyskarttaan kertoo sen välittömästi. Osaako berliiniläinen työtön iloita freiburgilaisten jatkuvasta menestyksestä?

Osattomaksi jäänyt syrjäytyy helpommin, eristäytyy, etsii syyllisiä ja lumoutuu netissä laulavista seireeneistä. Valistunut kansalainen välttää karikot ja levittää turvaverkon niille, jotka eivät selviä ilman.

Mitä reilumpia uskallamme olla, sitä paremmin me kaikki pärjäämme.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin varapuhemies

Kirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen medioitten lehdissä 31.12.2016