Mielikuvapolitiikkaa
EU-johtajien oli määrä puida EU:n 1000 miljardin euron vuosittaista veropakoiluongelmaa torstaina Brysselin huippukokouksessa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että EU-johtajat kokoontuivat pariksi tunniksi keskustelemaan energia- ja veroasioista. Tämän kokoustelun pohjalta ei syntynyt mitään uusia päätöksiä.
Veroparatiisit tarjoavat pakotien verojenmaksusta, vastuullisesta finanssisääntelystä ja rikosoikeudellisesta vastuusta. Tämä on veroparatiisien ydinliiketoimintaa, jonka EU sallii muutamissa jäsenmaissaan. Veroparatiisijärjestelmä on varakkaiden ja vaikutusvaltaisten eliittien hanke, jonka avulla ne voivat poimia yhteiskunnan tarjoamat edut maksamatta niistä.
EU hyväksyy sen, että sen jäsenvaltio tai alue rikastuu heikentämällä toisten jäsenvaltioiden toimintaedellytyksiä kerätä veroja ja siis pitää yllä hyvinvointipalveluja.
EU on hyväksynyt kriisivaltioille tukirahoja. Samanaikaisesti yhden kriisiimaan, Kreikan rikkaiden rahoja, lepää Luxembourgissa verottajan ulottumattomissa 20 miljardia euroa.
Katainen haluaa reilua integraatiota. Reilulle integraatiolle olisi ollut mahdollisuus huippukokouksessa. Mutta tulokset jäivät laihoiksi. kokousten päätelmistä on vaikea löytää mitään uutta. Huippukokous lupaa palata joulukuussa asiaan.
Kokous oli enemmän mielikuvapolitiikkaa kuin konkreettisia toimia veroparatiisien estämiseksi. Toki parin kolmen tunnin kokoukselta ei voi ihmeitä odottaakaan.
Veropetoksiin ja veroparatiiseihin suuntautuvan rikollisuuden kitkeminen pitää yhdistää EU:n pankkivalvontaan. Tehokkaasta pankkivalvonnasta on mahdoton puhua jos veroparatiisit sallitaan, sillä niitä valvontasäännöt ja avoimuus eivät koske.
Euroopan parlamentti äänesti pankkivalvonnasta tällä viikolla Strasbourgin täysistunnossa.
Alun perin pankkivalvonnan tarkoituksena oli, että kaikkia euroalueen 6000 pankkia alettaisiin valvoa. Esitys on vesitetty nyt niin, että valvonta kattaisi ainoastaan 135150 suurinta pankkia.
Tämä on melkein sama määrä pankkeja (91), joille EU:n epäonnistuneet stressitestit aikoinaan suoritettiin. Näitä pankkeja EU on siis jo valvonut. Tosin laihoin tuloksin.
EU:n pankkivalvonta olisi pitänyt antaa jonkun muun tahon kuin Euroopan keskuspankin harteille. Sen rooliin se ei istu.
Hyvää uudessa pankkivalvonnassa on se, että Euroopan pankkiviranomainen EBA saa vahvemmat valtuudet vaatia tietoja jäsenmaiden kansallisilta valvontaviranomaisilta. Toivottavasti sillä on myös aikaa tutustua näihin tietoihin perinpohjaisesti.
Komissio on luvannut antaa kesäkuussa lakialoitteen seuraavasta suuresta askeleesta kohti pankkiunionia, niin sanotusta kriisinratkaisumekanismista. Sillä kriisipankit on tarkoitus ajaa hallitusti alas. Samalla veronmaksajien kustannukset halutaan minimoida.
Kysymys kuuluu, onko kriisinratkaisuviranomaisen nykyisten perussopimuksien mukaan mahdollista.
Toisaalta, jos ehdotus johtaisi pankkialan tiukempaan omaan sääntelyyn ja hallitumpiin riskinottoihin, voisi tällä olla pankkialalle tervetullut vaikutus.
Työtä kannattaa jatkaa, vaikka se onkin tuskallisen hidasta.
Anneli Jäätteenmäki
Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 24.5.2013