6
marras
2013

Mara puhuu omiaan

Brysselissä tapaa usein mielenkiintoisia ihmisiä niin kuin nyt tämän Martti Huhtamäen, jonka tapasin pari viikkoa sitten. Mikään inhimillinen ei näytä olevan Huhtamäelle vierasta. Hän on ollut sanomalehtimies, kustantaja, yrittäjä, urheilujohtaja, kansainvälinen koripallotuomari ja helsinkiläinen kunnallispoliitikko.

Mutta minun näkökulmastani hän on ennen kaikkea lapualaislähtöinen vaikuttaja. Huhtamäeltä on juuri ilmestynyt muistelmakirja, jonka nimi on tämän kolumnin otsikossa. Mara tuntee kaikki ja juttuja hänellä riittää.

Lukijan vastuulle jää sen arviointi, milloin Mara puhuu omiaan.

Lapualaisia juuriaan Huhtamäki tuo esiin kiitettävästi, vaikka Lapualta hän muutti jo parivuotiaana pois. Olen minäkin muutama vuosi sitten käynyt Maran opastuksella tutustumassa Rautakorven kylällä  Huhtamäkien taannoisiin kotimaisemiin.

Kylä on hiljennyt. Tänään Huhtamäkien Samelin palaneen talon pihapiirissä on perheen entinen huvila Aitoosta, yksi aitta ja tynnyrisauna. Hieman haikeasti Mara kirjoittaa, että yhtään tuttua kyläpaikkaa ei kylällä enää ole.

Huhtamäki kirjoittaa lämmöllä isästään Oskarista ja monista muista lapualaisista. Monet ovat sukulaisia, joihin minäkin Maran äidin puolelta kuulun.

Mielenkiintoinen on Huhtamäen kuvaus hänen soitostaan serkulleen Perälän Yllille sinä aamuna, jolloin Patruunatehtaalla räjähti 13. huhtikuuta 1976.

Ylli oli jo ulkona lähdössä pyörällä töihin Paukkuun, mutta Aino sai hänet huudetuksi takaisin. Mara ja Ylli puhuivat Jukolan viestin järjestelyistä kymmenisen minuuttia. Puhelun jälkeen Ylli lähti pyörällä kohti työpaikkaansa ja ehti noin sadan metrin päähän, kun räjähti.

Paineaalto kaatoi Yllin ojaan, mutta hän selvisi säikähdyksellä. Jos hän olisi mennyt ajoissa työpaikalle, olisi käynyt huonosti. Tosin Ylli kertoi Maran mukaan näin: ”Emmä kumminkaan olisi heti töihin menny. Olisin menny kylälle kaupoolle.”

Mara Huhtamäki on ennen kaikkea urheilumies ja ehkä parhaiten hänet muistetaan Ilta-Sanomien entisenä päätoimittajana. Urheilutermein ilmaistuna Maran verkostot ovat mestariluokkaa.

Näissä verkostoissa arvostetaan varmasti Maran sanavalmiutta, nokkeluutta ja hyviä seuramiehen kykyjä. Kun hän osaa vielä kirjoittaa sujuvaa tekstiä, on tuloksena helposti luettava kirja, jonka parissa aika ei tule pitkäksi.

 

Anneli Jäätteenmäki

 

Kirjoitus on julkaistu Lapuan Sanomissa 24.10.2013.