13
loka
2010

Loppu Iso-Britannian maksualennuksille

Budjetti on taas esillä Euroopan parlamentissa. Nyt päätetään siitä, mihin rahat laitetaan. EU kerää rahansa muun muassa jäsenmaiden maksuilla. Jos jäsenmaa on rikas niin se maksaa EU:lle enemmän kuin se siltä saa ja päinvastoin.

Esimerkiksi Suomi rahoittaa tällä tavoin unionin köyhempiä valtioita. Romania taas saa enemmän kuin maksaa. Tästä on kuitenkin iso poikkeus; Iso-Britannian maksualennus.

Tämän vuonna 1984 neuvotellun maksualennuksen perusteella, Iso-Britannialle palautettiin maksuja 6 miljardin arvosta vuonna 2009. Tälle maksualennukselle ei ole enää perusteita ja se tulee poistaa.

Britannian maksualennukset saivat alkunsa vuonna 1984, kun rautarouvana tunnettu Englannin pääministeri Margaret Thatcher totesi, että he eivät halua kenenkään rahoja; he vain haluavat omansa takaisin.

Syynä tähän oli se, että tuohon aikaan 80 % EU:n budjetista käytettiin maatalouden tukemiseen. Iso-Britannian maataloustuotanto oli niin pientä, että se ei juuri hyötynyt noista rahoista. Samoin se oli tuolloin yksi yhteisön köyhimmistä maista, mutta yksi suurimmista budjetin nettomaksajista.

Nykyään maataloustukien osuus on enää noin 40 % EU:n budjetista. Tämän takia Thatcherin toteamus ei ole enää ajankohtainen. Toinen peruste maksualennukselle oli se, että Britannia oli köyhä. Tämäkään ei enää pidä paikkaansa. Iso-Britannia on yksi EU:n rikkaimpia valtioita.

Tony Blairin hallitus lupasikin vuonna 2005 poistaa osan maksualennuksesta ja tukea näin uusia köyhempiä EU:n jäsenmaita. Alennus pienenee vuoden 2009 maksetusta 9 miljardista 3 miljardiin vuoteen 2011 mennessä. Tämän jälkeen maksualennuksista tulee luopua.

Suomen yhdessä muiden jäsenvaltioiden kanssa tulee olla aktiivinen maksualennuksen poistamisessa.

Suomelle tämä tietää yhä suurempaa maksajan roolia. Tällä hetkellä jokainen suomalainen maksaa EU:lle 30 euroa enemmän kuin siltä saa. Lähiaikoina tämä summa uhkaa paisua 100 euroon. Näille rahoille löytyisi myös parempaa käyttöä kuin rikkaan Iso-Britannian talouden tukeminen.

Julkaistu Karjalanmaassa 13.10.2010