10
touko
2014

Kylätoiminnasta vientituote

Tiedote 10.5.2014, Kylämarkkinat Lahden satama, Lahti

KYLÄTOIMINNASTA VIENTITUOTE

Euroopan parlamentin keskustaliberaaliryhmän varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vaatii kylistä Suomen vientituotetta.

Monesti kysytään, mitä hyvää EU on saanut aikaan tai mitä hyvää se on tuonut Suomelle. Yksi asia on ainakin varmaa: kylätoiminta on kehittynyt positiivisesti EU:n maaseutuohjelmien avulla.

Kuntien heikko taloustilanne on tuonut kylille aiempaa enemmän kuntien hoitamia tehtäviä. Kyläkouluista ja kylätaloilta käsin hoidetaan kyläläisten lähipalveluita. Hankkeilla on saatu paljon sellaista aikaan, mikä ei pelkkänä kunnan toimintana olisi ollut mahdollista toteuttaa.

Kylätoiminta on mielekästä matalan kynnyksen toimintaa, jolla voi vaikuttaa suoraan ja nopeasti omaan elinympäristöönsä ja hyvinvointiinsa. Kyläläiset ovat valmiita talkootöihin kotikylänsä elinvoiman ja viihtyvyyden parantamiseksi. Kylissä uidaan vastavirtaan: yhteinen hyvä asetetaan oman edun edelle.

Miten tätä hyvää toimintaa voisi mallintaa? Olisiko siitä jopa vientituotteeksi? Tarvetta uudenlaiselle toimintatavalle on sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Brysselissä voitaisiin nähdä kylädelegaatio, joka kertoo EU:n virkamiehille reseptin, jolla kylissä saadaan aikaan: pidetään byrokratia minimissä, suunnitellaan yhdessä, tehdään yhdessä. Toiminta on hauskaa, konkreettista ja sillä on selvä päämäärä: pitää kylä elävänä.

Kylätoiminnalla pidetään maaseutu elävänä. Kylätoiminnassa syntyy sivutuotteena jotakin sellaista, jota ei rahalla saa: sosiaalista pääomaa. Sen tiedetään lisäävän hyvinvointia ja väestön terveyttä. Se lisää hyvinvointia siellä, missä meidän kaikkien syömä ruoka tuotetaan: maaseudulla.

Anneli Jäätteenmäki