21
loka
2013

Keskustelu biopolttoaineiden käytöstä jumiutui

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ei myöntänyt 17. lokakuuta lupaa aloittaa lainsäädäntöneuvotteluja jäsenmaiden kanssa biopolttoaineista. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki pitää päätöstä valitettavana:

– Biopolttoaineiden käyttömahdollisuuksista on päästävä pikaisesti sopuun. Ne tarjoavat työtä ja toimeentuloa Suomeen ja koko Eurooppaan. Suomessa on runsaasti osaamista ja puuperäisten biopolttoaineiden jatkojalostusmahdollisuuksia.

– Valitettavasti tämä oli viimeinen realistinen mahdollisuus päästä asiassa eteenpäin ennen Euroopan parlamentin ensi vuoden vaaleja. Päätöksen lykkääntyminen ei ainakaan nopeuta uusien puuperäisten biopolttoaineinvestointien suunnittelua Suomeen.

Parlamentin oikeistokonservatiivit (Euroopan kansanpuolueen ryhmä (EPP) ja Euroopan konservatiivit ja reformistit ryhmä (ECR)) äänestivät neuvottelujen aloittamista vastaan, muut puolesta. Oikeistokonservatiivit estävät asian eteenpäinmenon, eli jumiuttavat asian.

Vaikka jäsenmaat saisivat oman kantansa asiasta valmiiksi joulukuussa, ei ole varmaa ehtiikö asia parlamentin päätettäväksi ennen EU- vaaleja. Asian käsittely siirtyy vaalien jälkeiselle uudelle parlamentille.