Kesätapahtumilla dementiaa vastaan
Vietän parhaillaan kesälomani ensimmäistä viikkoa. Olen jo osallistunut ja aion lähipäivinä osallistua moniin kesätapahtumiin. Niissä tapaa ihmisiä, niistä saa virtaa ja iloista mieltä.
Olen usein sanonut, että Suomen kesä on kuin vallattomien vastarintaliike. Maaseutu näyttää voimansa, kulttuuri kukoistaa monipuolisesti ja kesäteatterit viihdyttävät yleisöä lähes joka kunnassa.
Kulttuurin ammattilaiset voivat väheksyä kulttuurikesän taiteellista antia omista lähtökohdistaan. Ei kannata väheksyä. Monet teatteriesitykset ovat myös taiteellisesti korkeatasoisia, mutta kesätapahtumilla on viihdyttämisen lisäksi muitakin arvoja.
Vaikka suomalainen talkooperinne, yhdessä tekeminen, ei ole ehkä enää yhtä suosittua kuin joskus ennen, useita kesätapahtumia ei olisi ilman vapaaehtoisia uurastajia. Ilman kökkäperinnettä moni asia olisi jäänyt tekemättä, moni tapahtuma järjestämättä.
Kaikista kesäteatterin näyttelijöistä tai musiikin harrastajista ei tule eturivin taiteilijoita eikä ole tarkoituskaan. Harrastuksella on paljon syvemmälle meneviä, usein piiloon jääviä merkityksiä.
Kulttuuriharrastuksen merkityksestä kansanterveydelle on tehty useita tutkimuksia. Yllätys ei ole se, että musiikin avulla pitkäaikaissairaat kuntoutuvat paremmin.
Musiikin kuuntelulla, laulamisella, soittamisella ja näyttelemisellä torjutaan mitä parhaimmalla tavalla suomalaisten yhä lisääntyviä sairauksia, jopa masennusta ja dementiaa. Pikku murheet unohtuvat niin katsomossa kuin näyttämöllä.
Naurun vapauttavaa voimaa olin itse kokemassa viime sunnuntainen Luhurikan kesäteatterissa Lapuan Tiistenjoella. Siellä esitettiin Särkelä itte. Istuin katsomossa lähes 300 muun ihmisen kanssa ja kun kuunteli katsomon hörähdyksiä ja naurun pyrskähdyksiä ei voi kuin todeta, että hyvää teki.
Sen verran hyvää Särkelä teki, että varasin saman tien liput Lapuan toiseen kesäteatteriesitykseen, Noin seitsemän veljestä, jota en tätä kirjoitettaessa ole vielä nähnyt, mutta hauska on kuulemma sekin.
On aikamoinen voimainponnistus pienehkölle paikkakunnalle pitää yllä kahta kesäteatteriesitystä, mutta Lapualla kökkäperinne on vahva, eikä se ole kuollut vieläkään. Kulttuuri- ja urheilutapahtumien sekä suurten uskonnollisten juhlien järjestämiseen tarvitaan valtavasti vapaaehtoisia työntekijöitä.
Ei riitä, että on idea ja sen kehittelijöitä. Pitää aina olla myös niitä, jotka panevat toimeksi, niitä jotka tekevät käytännön työn. On hyvä, jos mukaan saadaan vanhojen lisäksi myös uutta väkeä ja uusia ihmisiä.
Olen havainnut, että kesätapahtumien rungon muodostavat vanhat, kokeneet talkoolaiset, jotka jaksavat uurastaa vuodesta toiseen. Heidän kauttaan siirtyy arvokasta osaamista, hyviä käytäntöjä ja hiljaista tietoa uusille ihmisille.
Kun nykyään kaikki lasketaan rahassa, on syytä huomata kulttuurin ja sen ohessa kesätapahtumien kansantaloudellinenkin merkitys. Se ei ole aivan vähäinen.
Suomen kulttuurikesä on ainutlaatuinen. Se säilyy elinvoimaisena, kun vanhan säilyttämisen ohessa luodaan myös uutta ja tehdään ennakkoluulottomia ratkaisuja.