5
tammi
2012

Kansalaisaloitteita miettimään

Turun Sanomien pääkirjoitus käsitteli 2.1. ansiokkaasti maaliskuun alussa voimaan astuvaa suomalaista kansalaisaloitetta.Huomionarvoista on, että lähes samanaikaisesti, huhtikuun ensimmäisenä päivänä astuu voimaan toinenkin kansalaisaloite: Euroopan kansalaisaloite. Se koskee myös Suomen kansalaisia.

Euroopan laajuiseen aloitteeseen vaaditaan miljoona allekirjoitusta. Heidän pitää olla vähintään neljäsosasta EU-jäsenmaista. Aloitteella on mahdollista pyytää Euroopan komissiota tekemään säädösehdotuksia aloilla, joilla se on toimivaltainen.

On hyvä, että komission ja europarlamentin on järjestettävä julkinen kuuleminen, kun miljoona allekirjoitusta on koossa. Tämä pakottaa EU-instituutiot oikeasti kuuntelemaan, mitä allekirjoittajilla on ehdotettavana. Samalla komission on perusteltava mahdollinen kielteinen kantansa allekirjoittajille perusteellisesti.

Molempien kansalaisaloitteiden merkitys nähdään vasta, kun ne astuvat voimaan. Toivon, että niillä tulee olemaan tärkeä rooli keskustelun herättäjänä. Aloitteilla on mahdollista nostaa esiin asioita, jotka ovat unohtuneet päätöksentekijöiltä ja puolueilta.

Julkaistu Turun Sanomissa 5.1.2012