15
touko
2012

EU:lle tiukka, läpinäkyvä ulkosuhdebudjetti

Anneli esitteli eilen parlamentin ulkoasiainvaliokunnalle lausuntonsa EU:n 2013 ulkosuhdebudjetista:

EU on keskellä kriisiä. Jäsenmaat säästävät ja tekevät kipeitä budjettileikkauksia. Kansalaisten peruspalveluista tingitään. Komissio vaatii jäsenvaltioilta talouskuria ja vähempää velanottoa. On kestämätöntä ajatella, että EU voisi samanaikaisesti kasvattaa omaa budjettiaan.

EU:n budjetin suurimmat säästökohteet ovat muualla kuin ulkosuhteissa, mutta nykytilanteessa myös niiden budjetti on mietittävä uusiksi. Seitsenvuotinen budjettikehys ei valitettavasti ota huomioon muuttuvia tarpeita.

EU:n taloudellinen tuki esimerkiksi Turkille kasvaa vuosi vuodelta, vaikka jäsenyysneuvottelut ovat käytännössä pysähtyneet. Turkin talouskasvu on lähes kymmenen prosenttia. EU:n talouskasvu on käytännössä nollassa.

Toinen tärkeä tavoite on budjetin läpinäkyvyys. Tavallisen kansalaisen on hyvin vaikea tietää, mihin EU:n ulkosuhderahoja käytetään ja millä tuloksella. Viestintää ja sen kanavia pitää kehittää.

Komission, neuvoston ja parlamentin välisissä neuvotteluissa on pyrittävä hyvään budjetointiin.