6
heinä
2015

EU puun ja kuoren välissä

Juuri nyt ei liene helppoa olla kreikkalainen. Todellisuus ei ole EU-päättäjien puolella, mutta seuraukset tästä taipumattomuudesta todellisuuteen kantaa erityisesti Kreikan kansa.

Kukaan Kreikan velkojista, Kansainvälistä valuuttarahastoa lukuun ottamatta, ei ole suoraan tunnustanut Kreikan totaalista maksukyvyttömyyttä. Käsittääkseni Kreikan tilanne voi kehittyä kahteen suuntaan.

Jos Kreikka hylkää troikan ohjelman, niin kuin kansanäänestys antaa ymmärtää, sen rahoitus loppuu ja lainoja ei makseta takaisin. Kreikka eroaa eurosta ja käy läpi talouden shokkiterapian. Velkojat kuittaavat mittavat tappiot.

Yksikään eurooppalainen valtionjohtaja ei ole valmis tunnustamaan tosiasioita maksukyvyttömyydestä kansalaisilleen. Sehän tarkoittaisi rahojen menettämistä ja syyllisen päästämistä pälkähästä.

Seurauksena ylläpidetään Kreikan velkojille mieluista vaihtoehtoa, eli näytelmää, jonka huipennus on Kreikan mukautuminen uudistuksiin ja toimenpiteisiin. Sopuleina kipitetään yhdessä minne vain, vaikka rotkoon, kunhan euron yhtenäisyys ei tule uhatuksi.

Presidentti Niinistö sanoi Kreikasta aivan oikein: ”Kreikan kohdalla pääasia on se, että Kreikan rahat ovat loppu ja velkaa on paljon. Se, onko Kreikka EU:ssa tai EU:n ulkopuolella, ei paljon lopulta vaikuta. Kun rahat on loppu, rahat on loppu.”

Ongelman ratkaisemista siirretään myöhemmäksi. Jos Kreikka hyväksyisikin troikan ehdot ja pysyisi eurossa, maa käytännössä jatkaisi mätien rakenteidensa ylläpitämistä ja eurooppalaiset veronmaksajat syytäisivät lisää rahaa pohjattomaan kaivoon.

EU:n johtajat ovat siis puun ja kuoren välissä omien kansalaistensa edessä. Vaihtoehdot ovat velkojen anteeksianto tai uuden tukipaketin myöntäminen, joka kasvattaisi kestämätöntä velkataakkaa entisestään.

Mikä on ratkaisu? No tietysti se, että kaikki syy heitetään Kreikan, tuon epäkelvon tuhlaajapojan, niskoille. ”Kyllähän me olemme halukkaita auttamaan, mutta kun nuo kreikkalaiset…” Tekopyhyyttä! Totuutta ei haluta kohdata.

Kreikalla ei ole teollisuutta nimeksikään, se tuo suuren osan ruuasta ja on EU:n korruptoitunein valtio. Turismi ei yksin ruoki 11-miljoonaista kansaa, ja laivanvarustus on verotuksen ulottumattomissa. Troikan ohjelma on kuin uppoavan laivan paikkaaminen ilmastointiteipillä.

Kreikka ei pysty ikipäivänä maksamaan takaisin satojen miljardien velkaa, hyväksyi se troikan ohjelman tai ei. Olisi parempi hyväksyä tämä tosiasia mahdollisimman nopeasti ja toimia sen mukaan. Eurooppalaiset veronmaksajat eivät ole millään lailla velvoitettuja antamaan Kreikalle uutta tukipakettia.

Anneli Jäätteenmäki

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuoro-blogina 6.7.2015